maanantai 2. huhtikuuta 2012

Alussa oli hengitys


Mistä kaikki alkaa? Siihen voi hakea vastausta suurten teosten aluista. ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. Suomalainen klassikko-eepos ”Täällä Pohjantähden alla” alkaa: ”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi”. Saksalainen filosofi Martin Buber pohtii, että ”alussa oli suhde”. Entäpä työelämä! Mistä hyvä työilmapiiri lähtee? Ei ainakaan suosta, taivas tuntuu jo houkuttelevammalta, myös hyvä suhde voisi olla tutkimisen arvoinen vaihtoehto.

Jätetään taivas seuraavaan kertaan ja tarkastellaan tuota Martin Buberin mainitsemaa suhdetta hiukan lähemmin. Mikä on suhteen alku? Koulutukset ovat jo vuosia lähteneet siitä, että hyvä suhde luodaan hyvillä vuorovaikutustaidoilla. Yhtä varmasti kuin se, että talven jälkeen tulee kesä, on se, että ilmapiirikartoitusten jälkeen kehittämiskohteeksi nousee me-hengen lujittaminen tai vuorovaikutuksen kohentaminen. Vaikka kuinka tiedetään hyvän suhteen luomisen perusteet. Vaikka kuinka ollaan yritetty luoda ja vahvistaa suhteita. Vaikka kuinka esimiehiä on valmennettu hyvään vuorovaikutukseen.

Yksi johtamisen ja luultavasti kanssakäymisen vaikeuksista on tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Johtaminen ajautuu nopeasti aggressioiden kautta johtamiseen – pärstä ei miellytä. Homma kaatuu silloin siihen. Ei saada sitä ”suhdetta” aikaiseksi. Tästä on paljon ollut viime aikoina myös lehdissä kirjoittelua esimerkiksi case AKT Räty/Ahde.

Ihmisellä on lähes 30 erilaista tapaa hengittää. Hengitys on elämän perusta ja perusilmaus. Ilman hengitystä ei ole mitään.  Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että ”alussa oli hengitys”  Kun hengitys loppuu, silloin ei ole mitään. Yleensä vaikeissa vuorovaikutustilanteissa käy juuri näin –hengitys loppuu ja kiukku lisääntyy. Toivottomuutta ilmaiseva hengitys on syvä huokaus. Hyvä tapa on  opetella hengittämään rauhallisesti ulos ja pitämään pieni tauko heti uloshengityksen jälkeen.

Koska hengitys vaikuttaa monella tapaa ihmisen psykofyysisen olemukseen myös väärät hengitystottumukset aiheuttavat lamaantumista ja  mielialan laskua. Huokailun ja syvään hengityksen ero on pieni mutta merkittävä. Kun palaveri tai kokous aloitetaan huokailemalla niin vire tipahtaa ja vuorovaikutus kaikkoaa, koska samalla viestität muille toivottomuutta.

Annamme pari vinkkiä, joilla voit aloittaa hyvän suhteen rakentamisen vuorovaikutustilanteissa ja kokouksissa.
1.     Opettele kiinnittämään huomiota omaan hengitykseesi etenkin hengityksen taukoihin
2.     Ennen kokousta hengitä muutama pidempi hengitys – jonka aikana tasaat hengityksen
3.     Vuorovaikutustilanteessa vältä pitkää sisäänhengityksen jälkeistä taukoa
4.     Vaikean ja negatiivisen hetken edessä hengitä voimakkaasti sisään ja nopeasti ulos ja sano itsellesi NYT tai VOIMAA.

Jokainen voisi kokeilla viikonajan sitä, että huokailu muuttuisi ”tsemppaamis-puhkumiseksi” ja hengityksen pidättelyt vapautuneeksi ja luonnolliseksi hengitykseksi. Kun hengitys kulkee vapaasti, antaa se otollisen maaperän hyvälle suhteelle. Sinulle ja Minulle.

jk &mv